sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Missio Minnin loppuun veto

Nyt kun Minni on valmis ja tekijät ovat hetken saaneet hengittää, on aika koota yhteen matkan mutkat. Ensimmäinen mikä tökki, oli työpiirros, koska matematiikka ei ole vahvuutemme, ja jostain kumman syystä emme hahmottaneet miten päin kuvien tulisi olla, oli työpiirroksen teko (Miralle lähinnä, joka piirroksen piirsi) tuskien taival. Jokuhan siinä piirroksessa oli sitten mättänyt, kun metallipuolella väsätty runko ei ollut ihan täysin piirrosten mukainen tai voihan tietenkin olla, että he vaan eivät osanneet tehdä parempaa. 

Runko tuli yllättävän nopeaa, vaikka meille aluksi sanottiin, että ei ole varmaa saako sitä tehtyä. Tämän jälkeen aloimme koota kanaverkkoa rungon ympärille. Se muotoutui yllättävän nopeaan ja tiimi työskentely toimi, toinen muotoili ja toinen kiinnitti. Hieman tuli sormiin haavoja, mutta ei mitään, mistä ei selviäisi. Opettaja käski muotoilla Minnille vyötäröä, rintavarustusta ja takamusta, vaikka itse olimme sitä mieltä, ettei Minni sellaista tarvitse. Nyt valmiina mekko päällään, ilman näitä muotoja ei Minni varmaankaan näyttäisi yhtä hyvältä.

Kun olimme mielestämme valmiit aloittamaan seuraavan eli liisteröinti vaiheen, kysyimme opettajalta, olisiko jotain korjattavaa vielä. Jouduimme kiinnittelemään kengät ja korvat paremmin sekä kääntelemään piikkejä piiloon, tämän tehtyämme aloitimme sanomalehtiliisteröinnin. Tässä vaiheessa mietimme miten silmät ja posket tulisi tehdä, ja tulimme siihen tulokseen, molempien aluksi muotoiltuaan omat versiot, mutta tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että muotoillaan silmät ja posket sitten massasta.

Sanomalehtiliisterikerroksen kuivuttua aloitimme massaamisen ja tykitettiin se sitten kahdessa päivässä, mutta korvat ja takaraivo piti jättää viikonlopun yli, koska pelkäsimme, ettei Minni jaksa kannattaa sellasta määrää märkää massaa. Tähän asti veistoksessa pääsimme jo ennen virallista kahta viikkoa jotka oli varattu veistokselle. Viikonlopun jälkeen massasimme sitten loput ja muotoilimme massasta kengät, silmät ja posket.

Kävimme opettajan kanssa ostamassa Minnille mekko ja hanska kangasta, lisäksi ostimme tylliä ja vanua rusettiin ja nenään. 

..... jatkuu ....

tiistai 8. helmikuuta 2011

maanantai 7. helmikuuta 2011

Minnille väriä pintaan

Henna maalaa korvaa

Tyäret yhessä suhii väriä pintaan

Maalasimme sitten kuitenki osat jotka tulevat mekonkin alle mustaksi, jos vaikka jotain sattuu vilahtamaan

perjantai 4. helmikuuta 2011

Tilanne katsaus

Viikonlopun jälkeen heti maanantaina Minni sai huulet ja silmät sekä kengät

Mirri pakkeloi takaraivosta reikiä piiloon

Pakkelia tuli niihin osiin mitkä maalataan paitsi kengiin

Minnin diivaripset

Ja Ammattiopisto Lappian tekstiilipuolella avustettiin ompelemaan rusetti sekä hanskat. Oma ompelutaito rajoittui nenän tekoon. Heni testailee niitä ylleen.

torstai 27. tammikuuta 2011

Mähmäyskuvatukset

Kenkien kiillotusta

Henna tekee loossia

Hillitöntä lopputykitystä

Mähmäystä.

Koko päivä on mennyt mähmätessä Minniä.Veistos on käsitelty melkein kokonaan, lukuunottamatta pieniä alueita takaraivossa ja korvien taustalla. Annamme nyt neidin kuivaa rauhassa, notta voimma käsitellä häntä vähän kovemmin ottein ensi viikolla. Tästä on hyvä jatkaa maanantaina.

Missio Minni vaikenee viikonlopuksi.

~Heni&Miirs

tiistai 25. tammikuuta 2011

Liisterikuvia

Ihanaa liisteriä ja sanomalehtiä

Ja meillä oli niiiiiin mukavaa

Läträtään yhessä

Heni päällystää Minnin spagettijalkoja


Miirs sahailee styroksisilmiä mistä ei sitten tullukkaan mitään


Kokonaan liisteröity Minni

Toisesta suunnasta

Tähän sitten jäätiin... Seuraavaksi ekovillaamaan :)